tuisku

 

Päätoimittaja Onni V. Tuisku sairasti keuhkotautia ja kuoli 1920. Testamentin mukaisesti perustettiin »sanomalehtimiehille ja -naisille lepokoti, jossa suomenkielisten sanomalehtien palveluksessa työskentelevillä, niin hyvin toimittajilla kuin konttorihenkilökunnalla, varsinkin vähävaraisilla on tilaisuus levon saantiin«.

Säätiön oma Buick-merkkinen auto haki lauantaisin toimitusten edestä levon tarpeessa olleita toimittajia viikonlopun viettoon. Viikonloppua vietettiin Tuusulanjärven rantatien varrella sijainneella Syväranta-nimisellä tilalla, jolla oli kaksikerroksinen huvila. Syvärannassa kiireisestä lehtimiestyöstä kävi elpymässä esimerkiksi Eino Leino.

Historiaosuus perustuu Antti Pullisen alkuperäistekstiin. Pullinen on entinen Helsingin Sanomien toimittaja ja säätiön tilintarkastaja.


3/3
< valike  
Syvärannassa toimii nykyisin Lottamuseo.